Yritys

HWA-PIPE - KOKEMUKSELLA KAIKKI KATTO- JA LVI-TYÖT

HWA-Pipe on Kauhavalle perustettu yritys, jonka päätoimialana on putki- sekä kattotyöt. Useita saneerauskohteita on myös mahtunut työlistalle vuosien varrella. Toimialueena toimii Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa sekä Pohjanmaa. Olemme kaksikielinen yritys, joten meidän kanssamme voit asioida suomeksi sekä ruotsiksi.

Yrityksen palvelussa itse yrittäjän lisäksi on vain muutama palkallinen työntekijä, jonka avulla olemme pystyneet pitää palvelun tason korkealla. Kaikki kohteemme räätälöidään asiakkaan tarpeiden mukaan, oli kyseessä sitten putkityöt, kattoremontti tai koko talon saneeraus. Pääasia meille on se, että asiakas on tyytyväinen lopputulokseen!

Kokemusta yrityksellä on yli 30-vuoden takaa, sillä Tommy on aloittanut kattotyöt jo vuonna 1988, jolloin saumakatot tulivat tutuiksi. Peltityöt jatkuivat aina vuoteen 1996, jonka jälkeen Tommy aloitti putkitöiden tekemisen peltitöiden ohella. Vuonna 2000 Tommy perustikin oman yrityksen, joten kokemusta on karttunut molemmilta aloilta jo useamman vuosikymmenen ajan.

Vuosien varrella töitä olemme tehneet ympäri suomen, mutta tavoitteena on kuitenkin pysytellä Seinäjoki – Vaasa – Kokkola akselilla. Ota rohkeasti yhteyttä, niin teemme sinulle varmasti kilpailukykyisen tarjouksen!